On aika
hiljaa kiittää
ja
kättä puristaa
nyt
meidät yhteen liittää
vain
muistojemme maa
Jäi
jälki sydämiimme,
jälki
unelmiin,
teille
laulamme nyt näkemiin.
8.8.2003 - 8.5.2007
Osa siitä porukasta, joka
täällä aktiivisemmin pyöriskelee, saikin
tietää tästä jo aiemmin, mutta osalle
tämä varmaan tulee täytenä yllätyksenä;
Se loppu ny. Kaikella on
aikansa, tämä tyly jaksoi porskuttaa netissä lähes
neljä vuotta, mikä on todella suuri saavutus - en muista
kyllä äkkiseltään törmänneeni kovin
moneen pahkaan, joka olisi näin pitkään jaksanut
pysyä pystyssä. Mutta nyt, ihan yhtäkkiä, muurit
sortuivat niskaamme, ja tämä leikki päättyi
tähän.
Miksikö?
Ehkä kliseisin syy
lopettaa tällainen touhu, on ajan puute ja
lisääntyvä koulutyö, ja se on ehkä suurin syy
tässäkin tapauksessa. Lisäksi innostus oli meillä
ollut jo yli vuoden aika nollassa, eikä jatkaminen enää
tuntunut fiksulta vaihtoehdolta, kun päivittely alkoi maistua
lähinnä pahvilta. On oikeastaan ihme, että
tämä pysyi näinkin kauan pystyssä, ja se on
oikeastaan teidän kävijöiden - oppilaiden, opettajien ja
öttömönkiäisten - ansiota, sillä teidän
ansiosta ainakin minä jaksoin pitää tämän
paikan juuri ja juuri elossa. Ja ehkä haikeinta lopettamisessa on,
että niin monet ihmiset mahdit ihmiset, joita tänä
aikana on täällä pomppinut, joudutaan
jättämään. Mutta yksinkertaisesti enää ei
meillä ole mitään kiinnostusta jatkaa, ja tuskin
tämä paikka mitään ylösnousemusta tulee
kokemaan.
Mutta kiitos, kiitos kaikille mukana olijoille, jokaiselle oppilaalle,
opettajalle ja öttömönkiäiselle, joka
täällä on joskus ollut mukana. (Ja lämmin kiitos
myös kaikille niille tyypeille, jotka kirjoittivat vieraskirjaan
niitä ärsyttäviä haukkumisviestejä, nekin
antoivat ihan oikeasti lisäenergiaa jatkamiseen.)
Domainin kohtalosta ei ole tietoa, jääkö se tänne
homehtumaan, vai vapautuuko se kenties jonkun toisen ostettavaksi. Mene
ja tiedä.
Vieraskirja
palvelee teitä kuitenkin yhä, ainakin jonkun aikaa, joten
niin suruvirret, riemunkiljaukset, tappouhkaukset, kiitokset, terkut
kuin muutkin epämääräiset elonmerkkinne voitte
jättää sinne. Me pörräilemme kyllä
vielä netissä, törmäillään. o/
~Angelina Granger ja Hermione Weasley poistuvat näin
taikamaailmasta~
***
Entiselle etusivulle,
jos jotakuta kiinnostaa tutkailla kupsahtanutta koulua.
***
Justine Shurray, entinen oppilaamme, teki koululle muistosivun -
kipittäkää ehdottomasti sinne!
~Memories~
Paige Halliwell ja Miisu-kissa perustivat foorumin, joka on tarkoitettu
ennen kaikkea tämän koulun entiselle porukalle. Sinne siis~
Foorumiin
***
Ja tärkein meinasi unohtua - tässä vielä
linkkejä toisiin velhokouluihin, jotka tätä
kirjoittaessani vielä ovat pystyssä, käykää
ehdottomasti kurkkimassa, jos on vielä kiinnostusta jatkaa
taikamaailmassa:
Audreyn tylypahka
Hevoskotkan koulu
Tylypahka
Westfor
Magicin
sisarusten taikakoulu
Albuksen tylypahka